Aik (Heli Laaksonen)

Joskus mää makka liikkumat paikalan
ja koita olla oikke hilja
ete aik huamasis munt
ja ruppeis viuhtoma taas ettippäi
ja vaatima munt ja fölisäs murhettuma.

Eilä aamuste see onnistus;
mää kattosi vaam peito ravost
ja oli nii hiljaksis
et aik luul ete mää ol viäl kottinkan tullu
ja munt naurut
ko see ol nii levotoine
komppas mu laatikoi
avo kaapei
polt tupakki
ja koit saar aikkatas kuluma.

Kyl see munt siält sit löys,
ketä nyy jaksa iankaikem paikalaska maat.