Keikkaelämää (Pelle Miljoona - Pelkistettyä Todellisuutta)

Timantit sametissa loistaa,

kumikoirat asfaltilla ulvoo.

Kumppanisi aina samaa toistaa,

ruumis lepää mutta pääsi valvoo.

Tunnet yksinäisyyden, kaipaan naista vierelles.

Menet, vaikkei kukaan käske.

Matkalla huoraamaan.

Ihmistä, jossa asuit äsken

et pysty enää saavuttamaan.

Teini-iän haaveesi on muuttunut vankilaksesi.

Tää on keikka elämää, se lujaa polttaa sun kynttilää.

Pohjoiseen tai etelään, et enää jaksa välittää.

Viet totuutta myyntiin markkinoille, saat tyhjän pullon päähän.

Vihdoin kun pääset tauolle, otat täyden pullon päähän.

Tunet yksinäisyyden, kaipaat naista vierelles.

Säälien katsot nuorta karjaa,

joka määkii kun käsketään.

Kaikki samaa sarjaa,

josta vain parhaat säästetään.

Odotit kai enemmän, mutta nyt tiedät enemmän.

Tää on keikkaelämää, se lujaa polttaa...

Markkinat kun ohi on väsyneenä korjaat kojun pois.

Työnnät taskuun palkkion, joka enemmänkin olla vois.

Tunnet yksinäisyyden, kaipaat naista vierelles.

Nakkarilla toiset syövät, mutta sua vain janottaa.

Paikalliset pojat lyövät toisiaan ja joku monottaa.

Kai tää on romantiikkaa, koska et tahdo lopettaa.

Tää on keikkaelämää, se lujaa polttaa...

Levoton (Pertti Karhula)

On liikkuva luontoni, en levätä saata

en paikallain aikaa mä vietä

en lieteni lämmössä tahdo mä maata,

niin kauan kun eessäin on tietä

Kulkijan kaipuu on matkani määrä

aina uutta mä mieleeni halaan

en kysele, onko suora vai väärä

tuo tie, jolle takaisin palaan

En siteitä sydämen tahdo mä luoda

niitä kenenkään omaksi antaa

ei lempeni riemuisa vuokseni vuoda,

muttei tuskaakaan tarvitse kantaa

Vapaana kuljen mä lintuna taivaan

en kylvä, en satoa niitä

matkallain astelen outoonkin laivaan

ei arkinen, oleva riitä

Kun päättynyt on matkani mainen

ja multa mun suutani peittää

ohitse kulkenut on olevainen

viime hetki kun varjonsa heittää

Aik (Heli Laaksonen)

Joskus mää makka liikkumat paikalan
ja koita olla oikke hilja
ete aik huamasis munt
ja ruppeis viuhtoma taas ettippäi
ja vaatima munt ja fölisäs murhettuma.

Eilä aamuste see onnistus;
mää kattosi vaam peito ravost
ja oli nii hiljaksis
et aik luul ete mää ol viäl kottinkan tullu
ja munt naurut
ko see ol nii levotoine
komppas mu laatikoi
avo kaapei
polt tupakki
ja koit saar aikkatas kuluma.

Kyl see munt siält sit löys,
ketä nyy jaksa iankaikem paikalaska maat.

Nyky-Kalevala (Petri Niikko)

Tämmöinen internetissä pyörivä runo. Alkuperäinen kirjoittaja on ainakin tämän Suomi24-keskustelun mukaan Petri Niikko, joten sanotaan nyt että näin on, koska ketään muutakaan ei löydy, jolle voisi kunnian tästä antaa.

Tuho tulkoon tietoverkkoon,
piru PC:nsä periköön.
Nouskoon käry skannerista,
pauke kuulukoon koneista.

Valvoin hullu vuorokauden,
tehdessäni tiedostoa,
joka otti ja katosi,
pyyhkiytyi kuin poutapilvi,
vaiko viirus sen tuhosi.

Nyt saa riittää rimpuiluni,
painun perkele pellolle,
menen metsään miettimähän,
kera kynän ja paperin.

Käytän päätä, en päätettä,
sähköisen sekundan juurta,
megamakulan sydäntä ...

Kirjoittamaan käydessäni,
ruvetessani runolle,
haikuillepa hankkeissani,
tankan tuottoon tahtoessa,
tilttasi tehopelini,
kompuutterini kärähti,
näytönohjainta närästi,
empi myös emolevyni.

Jopa mustui miehen muoto,
kävi kasvot kalvakaksi,
käsitteli kännykkäänsä,
apuvoimia aneli.

Saapui huolto huomenissa,
kannen alle kurkisteli,
Kotvasen konetta tutki,
siitä loihi lausumahan,
sanasen tuo virkkoi.

Myy jo myllysi museoon,
kuljettele kierrätykseen
ikäloppu ihmehesi,
reporanka rakkineesi-
ei tule kalua tästä !

Osta entistä ehompi,
vehje uusi uljahampi,
kirjokansi kirkkahampi,
joka kirjaa kiirehesti,
eikä vitkaan vikise.

Kotvan kaivoin kupehetta,
kurkistelin kukkaroa,
laskeskelin lanttejani,
etsiskelin eurojani,
enkä löytänyt mitänä.

Petollinen Pentiumi,
vanha mikro mitätön,
teki tempun tietäjälle,
rumat runon rustaajalle.

Vaan on vielä vanha konsti:
onhan pännä ja paperi

Kauhu ja onni (Ilpo Tiihonen)

Illalla,kun kaikki
Suomen viisisataatuhatta nallea
on peitelty,
ja puolimiljoonaa punahilkkaa
puristettu kuiviin
viimeiseen
suden
veren
pisaraan

asettuu punainen kieli
levolle
neljän miljoonan valkoisen maitohampaan
väliin

Näemme meteoriittien myöhäisriitit
              suhahdukset
    sängynpinnojen välistä,
ja viimeinen sirkkelinterä
      iskeytyy
              vuoteen vaneriseen päätyyn

On talvinen pakkasyö, samettia, kitiiniä
lepää tummaselkäinen mirjardipistepirkko

ja ihmisen pienessä päässä
möökö jo pökköllään.

Älkää kootko kultaa ja jalokiviä (Edith Södergran, Septemberlyran)

Tässä tämä tunnilla näytetty runo vielä:

Ihmiset,
älkää kootko kultaa ja jalokiviä:
täyttäkää sydämenne kaipuulla
joka polttaa kuin hehkuva hiili.
Varastelkaa rubiineja enkelien katseista
juokaa kylmää vettä paholaisen lätäköstä.
Ihmiset, älkää kootko aarteita
jotka tekevät teistä kerjäläisiä;
kerätkää rikkauksia
jotka antavat teille kuninkaan mahdin.
Lahjoittakaa lapsillenne kauneus
jollaista ei ihmissilmä ole nähnyt,
lahjoittakaa lapsillenne voima
jolla murtaa auki taivaan portit.

Hal Sirowitz, Ei enää syntymäpäiviä, kokoelmasta Äiti sanoi

Älä huido sateenvarjolla kaupassa, Äiti sanoi. Hyllyllä pääsi yläpuolella on kauhea määrä spagettikastikepurkkeja, jotka voivat pudota päällesi, ja voit kuolla. Sitten et pääse tämäniltaisiin juhliin, etkä huomenna keilaradalle. Ja se sijaan että juhlisimme syntymäpäiviäsi limsan ja kakun kera, vietämmekin kuolemasi muistopäivää juoden teetä ja syöden korppuja. Emmekä isäsi ja minä voi enää koskaan syödä spagettia, koska jauhelihakastike muistuttaa meitä sinusta.

Kun päivä kestää tunnin (A.W.Yrjänä/Somnia)

Kun päivä kestää tunnin, se on pyhä tunti
teen lumia pihassa, kylmä tanssii poskipäitä
aurinkokehrä hohkaa palavan sokerin väriä taivaan reunalla
kuusien piilossa
metsä pitää ikuista vartiotaan, poika
narskuttaa koulutietä kotiin, tervehtii tuntematonta

hikoan, otan kintaat pois
kädet höyryää
lumessa eläinten kirjoitusta
savupiipun laella tähti

toisessa paikassa  se valaisee
päiväntasauksen hetkellä
kivivuoren sisässä nukkuvan kuninkaan kasvot
          minun unessani
muistot ovat toiset kuin nyt
yhtä monet ja syvät
             niin ettei tiedä
vaan kaipaa

Blogi opetuskäyttöön - vipinää villasukkiin!!

Viimeinen jakso alkaa ja vilkas kirjallisuuskeskustelu toivottavasti! Tähän blogiin voivat kirjoitella kaikki kurssilaiset, lisäillä omia runoja ja kuvia, kommentoida ja keskustella. Blogi heräilee henkiin parin viikon sisällä, kunhan saadaan työt käyntiin...